Eilen illalla painoin silmät kiinni ja oven säppiin. Äiti ei edes rynkytellyt aikaansa, se sai olon tuntumaan hylätyksi ja surulliseksi. Keräsin nelisilmäisen pupuni (kaksi oikeaa ja kaksi veritäplistä tullutta silmää) ja Paavn viereeni. Sörkin peiton ympärilleni lämpökääreeksi. Aamulla heräsin tuntia aikaisemmiin kuin oli tarkoitus. Isä istui keittiössä hellan vieressä liian pienissä villasukissa. Menin takaisin nukkumaan, luin Laura Lähteenmäen Mohairin loppuun ja kirjoitin tuntemuksiani Otsolle. Lähdin kouluun, reppu toista olkapäätä painaen ja ainainen nälkätila mahassani - vasta kymmeneksi. Luettiin tarinoita joita oltiin kirjoitettu. Pala tarttui kurkkuun ja itketti mitäänsanomattomien kommenttien jälkeen. Sulkeuduin pessmistiseen itsesääliini. Kukaan ei ymmärrä, parempi niin. Matti koitti hymyillä rohkaisevasti, onnistui surkeasti. Muiden tarinoissa kaikki meni hyvin, minä tapoin päähenkilöni veivattuani ihmissuhde kiemuroita tämän ja erään Riinan kanssa, joka väitti henkilöni pilanneen tämän elämän. Hei. //The Smiths - Oscillate Wildly